Kannanotto uuteen liittymään

05.01.2021

Espoon kaupunkitekniikan keskus on käynnistänyt Linnustajankujan katusuunnitelman laatimisen.

Asemakaavan muutoksesta johtuen nykyinen Linnustajankujan kevyelle liikenteelle tarkoitettu osuus muutetaan katuyhteydeksi Lippajärventielle. Liittymässä oleva saarekkeellinen suojatie siirtyy hieman etelään. Kadun nykyistä ajoradan osuutta ei muuteta.

Uusi liittymä lienee toimivan kohtuullisesti vielä nykyisillä liikennemäärillä. Liittymän haasteena on näkývyys pohjoisen suuntaan eli näkyvyys jää lyhyeksi Jahtimestarintien kohdalla olevan Lippajärventien kaarteen vuoksi. Varsinkin liikennemäärien kasvaessa liittymätiheys voi muodostua haasteeksi. Toki uusi liittymä vähentää Linnustajantien liittymän liikennettä ja siten tasapainottaa Linnustajantien alueen liikenteen jakautumista kahteen liittymään nykyisen yhden liittymän sijasta.

Samassa yhteydessä tulisi parantaa Lippajärventien liikenneturvallisuutta ja hillitä ajonopeuksia. Erityisesti Lippajärventien suojateiden havaittavuutta tulisi parantaa ja muuttaa suojatiet keskisaarekkeellisiksi sekä paremmin valaistuiksi. Lippajärventien liikennemäärät ovat varsin suuret (KAVL > 8000) ja suurin osa lapsista joutuu ylittämään Lippajärventien koulumatkallaan. Keskisaarekkeelliset suojatiet parantaisivat kadun ylittämisen turvallisuutta. Suojateillä voisi kokeilla mm. vilkkuvia Ledi-Välkkyjä tai uusia Välkky Sign - vilkkuvia suojatiemerkejä suojateiden havaittavuuden parantamiseksi. Kaupan kohdan Riistatien pysäkki pohjoisen suuntaan sijaitsee liian lähellä suojatietä ja pysäkki tulisi siirtää noin 10 metriä aikaisemmaksi suojatien näkyvyyden parantamiseksi. Lippajärventielle tulsi asentaa molempiin suuntiin nopeusnäytöt; Pohjoisen suunnasta Turuntielle ajettaessa kaupan kohdalle ja ajettaessa pohjoiseen suuntaan ennen Kolkerannantien liittymää. 30 km/h rajoitus tulisi ulottaa koulun kohdalta Riistatien liittymänn asti (kaupalle asti).

Lippajärventien ja Turuntien liikennevaloliittymään suunniteltua kiertoliittymää tulee kiirehtiä Turuntien aluevaraussuunnitelman mukaisesti. Jo nykysiin liittymän toimivuus alkaa olla äärirajoilla ja aiheuttaa viivytyksiä ruuhka-aikoina Lippajärventien suunnasta. Lippajärventie toimii myös läpiajoyhteytenä Kehä III:n ja Järvenperän suunnasta/suuntiin.

Lippajärventien itäpuolen puuttuva jalankulku- ja pyörätieyhteys välillä Kolkerannnantie - Kauniaisten raja/Turuntie tulisi toteuttaa joko keralaan tai vaiheittain. Tämä vähentäisi alueen jalankulkijoiden ja pyöräilijoiden tarpeetonta kadun ylittämistä.

23.03.2024Tapahtumia
13.10.2023Saunadiplomi myönnetty
05.01.2021Kannanotto uuteen liittymään
16.08.2020Espoopäivänä la 29.8. Siivouspäivän kirppis ja lyhtyjen tekemistä
07.06.2019Uimaranta
05.06.2019Yölaulajaretki
05.02.2019Perinteinen Laskiaisnuotio su 3.3.2019 klo 12-14
14.08.2019Espoo-päivän tapahtuma Eloyön valot Lippajärvellä la 31.8. klo 18-22
27.05.2011LIPPAJÄRVELÄISET RY:N YÖLAULAJARETKI
25.05.2011Rantatempaus 14.5.11

Siirry arkistoon »